Keskustan vaalitappion syyksi arvioitiin pitkää ja vaikeaa johtavan puolueen hallitusaikaa jolloin tehtiin suuria päätöksiä. Matti Vanhasen yritys asettua marttyyrin asemaan otettiin merkillisen hiljaisesti vastaan. Kenties ketään ei vain enää kiinnostanut tai sitten kaikki oleellinen oli jo sanottu ja tapahtunut. Niin tai näin, muutos on aluillaan.

Suomen Presidentti Tarja Halonen sanoi yllättyneensä vaalituloksesta Perussuomalaisten osalta. Presidentin virkaan luulisi kuuluvan kansan sisäisten äänien kuuleminen ja ennakointi, varsinkin kun Presidentin asema Suomessa on enää lähinnä seremoniallinen ja ontto. Onkin todettava tämän 'äijäkulttuurin' nousun yhdeksi osasyyksi myös valtion päämiehen profiili ja periaatteet joita hän ajaa. 'Äijäkulttuurihan' ei juuri tunnusta naisen valta-asemaa etenkin kun se on edellä mainitun kaltainen. Sekään ei auta asiaa, että Tarja Halonen on toiminut Seta ry:n puheenjohtajana ja että hänellä on ollut lähes koko presidenttikausiensa ajan vankka kansan suosio mielipidemittausten mukaan. Niin, kateus kuuluu suomalaisuuteen ja saunan lauteilla tapahtuvaan keskusteluun. 

Timo Soinin kasvot luovat uutta tilaa uusille ihmisille ja ajatuksille joita kansan syvästä rintaäänestä kumpuaa. Heistä yksi esiin noussut, Jussi Halla-aho, on herättänyt keskustelua asioista joista on yleensä vain vaiettu ja joita koskevat poliittiset päätökset on jätetty virkamiesten eikä kansalaisten päätettäviksi. Hän vastustaa maahanmuuttopolitiikan säädöksiä jotka antavat mahdollisuuden väärinkäytöksiin ja sitä kautta luovat syvää kuilua kansan ja päättäjien väliin. Hän on myös tehnyt selväksi ettei vastusta maahanmuuttajia yksilöinä vaan haluaa nimenomaan muutosta byrokratiaan sekä 'hyssyttelyyn'. Olemme kuulleet kauhutarinoita maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ja kulmien alta katsoneet kuinka osa heistä saa sosiaaliturvaverkostolta erityiskohtelua tavalliseen suomalaiseen väliinputoajaan verrattuna. Onko siis ihme jos asioihin halutaan muutosta ja että on tarve saada esiin murinaa eikä nurinaa?

Kaiken tämän keskellä on suomenruotsalaiset jotka laskevat parhaillaan allensa sosiaalisen median ja kasvavan yhteisöllisen paineen alaisena. Tämä keskiajalla jalanjälkensä Suomen maaperään jättänyt yhteisö on 'äijäkulttuurin' ja todellisen suomalaisuuden (Perussuomalaisten puolueen True Finn englanninkielen käännöstä lainaten) viimeinen vastustava barrikadi ja linnake. Historiaa tuntevat samaistavat aluillaan olevan muutoksen 1800-luvulla alkaneeseen Fennomaniaan (Suomalaisuusliike) jonka tarkoituksena oli saattaa suomalaisuus ja suomenkielisyys valta-asemaan. Tämän liikkeen vastapainoksi suomenruotsalainen yhteisö identiteettiuhan vuoksi perusti Svekomanian. Voimme vain odottaa miten vastakkainasettelu kehittyy poliittisen keskustelun ja tunnustelujen myötä tällä kertaa.

Elämme mielenkiintoisia aikoja vaan miten käy sen tavallisen työssäkävijän joka kävi antamassa äänensä muutokselle? Mitä jos hänen äänellään oli tällä kertaa jotakin vaikutusta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon? Olisiko se hänelle moraalinen riemuvoitto ja valtava henkinen kannustus osallistua yhteisölliseen toimintaan jatkossakin? Entä jos kaikella tällä puheenporinalla ja murisemisella on ne vanhat ja tutut uomat johon asetutaan ja kaikki vaipuu unholaan katkerien pettymysten ja hiljaisuuden kera? Suomalainen joukkuepeli joko saavuttaa kliimaksinsa vaikeiden taistelujen kautta tai sitten henkinen lamaannus iskee ja katkaisee selkärangan viimeisessä erässä kuin kuivan oksan metsän pimeydessä.

Tavataan saunan lauteilla.

Saunassa  (1889)

Akseli Gallen-Kallela